keskiviikko 23. syyskuuta 2015

23.9

Tänään en jaksanut mennä kouluun, saati tehä mitään muutakaan. Heräsin 7 aikaan otin lääkkeen ja rupesin pukeen. sit olin menossa keittiöön syömään aamupalaa (mieliala tässä vaihees suht normaali). Sit tapahtu jotain mikä sai miut totaallisesti romahtaan, tipuin suorilta jaloilta lattialle istuun ja sit vaa itkin. OOn ollu siis koko päivän niin alakuloinen kun olla ja voi                       huhhu tätä päivää


Tässä välissä oli varmaan neljä viikkoo hyvää aikaa sain paljon aikaseks.

tiistai 1. syyskuuta 2015

Heippa pitkän ajan jälkeen

Nyt yritän ruveta tekemään tätä päiväkirjamaiseksi koska nyt en vaan jaksa enää yhtikäs mitään, mikään ei kiinnosta mikään ei huvita enkä saa enää vanhoista tutuista hyvistä asioista sitä mieli hyvää mitä ennen oon saanut. mulla lääkärit epäilee kaksisuuntaista mielialahäiriötä, itse sitten taas olen sitä mieltä että sukurasitteen myötä voisi olla kilpirauhasessa joko liika tai vajaa toimintaa. Aamuosin kädet tärisee, mielialalla on vaihteluita ääähhhh ei vaan enää jaksaa. No kyllä tätä tässä nyt koitetaan kitkutella vaikkei tää ny niin herkkuu enää oo.

maanantai 23. helmikuuta 2015

kuulumisia

Nyt alko loma jee!!!
viime lauantaina loman kunniaksi hain onnin meille taas kyläilemään on luultavasti koko viikon. Autokoulun aloitin täs hetki site ,että sais joskus sen ajokortinkin. Osaran tallilla en oo oikeen enää jaksanu käydä iltasin, ku rompulla ei voi muutaku ajaa ja sillä on niin lyhyt käynti että aika käy pitkäksi siä kärryillä istuu vaikka kuuntelen samalla musaa mut ei se vaan oo sama asia ku meni sillon joskus onskulla. mut joo.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

jotain

Hei taas. Myönnän etten näköjään saa tehtyy sitä kuva postausta valmentajani koiran vierailusta meillä, anteeksi lukijani. Rakkauteeni kuuluu erittäin hyvää oon löytänyt luultavasti mun elämän miehen/pojan :) hän on niin ihana ja huomaavainen  ,,,,awww. sori tää mun hehkutus. muuten elämä menee omalla painollaan pv kerrallaan, tässä parantelen ihteeni pariviikkoo sitte loppuneesta saikusta ku meni vasemmasta nilkasta nivelsiteet tosi pahasti. Talli viikko mulla oli viime viikolla meni ihan ok kauheen rankkahan se viikko on/oli mut kylse ku on vähä liikkunu ja lihas voimaa niin joo. Pitäs ruveta kehittään itteensä enemmän lihan ja kestävyys kunnossa: lankussa olemista noin 15 -20 sek ja vatsalihaksia noita ny ainakin ku sais tehtyy niin hyvä olis.

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Suru uutinen

ånde se mun hoitsu kuoli kesälomani aikana. olin ennen loman alkuu sanonut äidilleni etten haluu lähtee osaralta  ku aavistin että jotain pahaa tapahtuu. Tämän takia en ole jaksanut mennä tallille vielä ollenkaan ku kaikki muistuttaa mun rakkaasta hoitoponista (tiedän saatan kiintyy eläimiin liian paljon mut minkäs teet jos oot melkein joka päivä sen luona ja vietät koulun jälkeen suurimman osan vapaa ajasta tallilla)

ps. ånde/onsku en tuu koskaan unohtaa sua eikä varmastikkaan huugokaan joka sinulta jäi tänne meidän iloksi

kiitos niistä kaikista hyvistä hetkistä <3 ikävöiden  

Hiljaisuus valtaa hämärän karsinan,
tuskaa sen tiedän minulle tuoneen.
Valo kirkas häikäisee ikkunasta,
tuudittaa pientä ponia.
Rakas onsku valolta silmänsä sulkee, 
tietämättään kohti taivasta kulkee."

olen niin surullinen.

Vammalassa kipeenä

Heissan taas olen kipeenä kotona. Oireeni: nuha,ääni on kuin variksella, yskiessä sattuu rintalastan alle/keuhkoihin ja päänsärky. Minun aijemmin lupaama kuva postaus siitä kun valmentajani koira oli yö kylässä on hieman venähtänyt mutta yritän jaksaa tehdä sen tässä sairaslommallani. Meillä alkoi koulussa NY yrittäjyys, mulla on monia hyviä ideoita kuten menisin johonkin esim koiratrimmaamoon ja tarjoisin palveluita esim koirien hampaitten harjaus tms mutta en mä oikeen siittäkään tiiä sitten oon tosi hyvä hieroon ihmisiä mut en mä tiiä saisinko mä siittäkään mitään irti .MUTTA JOS TEILLÄ HYVÄT LUKIJANI OLISI JOITAKIN HYVIÄ IDEOITA NIIN KERTOKAA IHMEESSÄ KOMMENTTEIHIN kiitos jo etukäteen. Tätä liikeyritystä on siis tarkoitus pyörittää viikonloppuisin ja lomilla, mikä on mielestä täysin hanurista mut no joo. Ajattelin että jos pitäisin tätä yritystä tampereella, tiedoksi vain jos keksitte jotain hyviä ideoita. mikä parasta kaikki tuotto mikä tulee jos tulee niin jää itselle! Postaus jää ehkä vähän lyhyeksi mutta ehkä se on ihan sallittuu kipeenä ja kello kaks yöllä.

tiistai 5. elokuuta 2014

Työssä oppimis hoidettu innilän tilalla ja vähä muutakin

Navetassa ollut työssä oppiminen päättyi perjantaina. Hommia joita tein oli lypsäminen,paskankolaaminen alas kuljettimelle,ruokkiminen(väkirehut ja jauhot) ja vasikoitten juotto. Nyt maanantaina alkoi toppi teivossa, töitä joita olen näitten kahden päivän aikana tehnyt on karsinoitten siivousta,hevosten pesua treeninjälkeen ja kärryjen pesua. Rakkaus rintamalle kuuluu säpinää eli en ole enää sinkku vaan parisuhteessa, oon tosi onnellinen.